UKK - usein kysytyt kysymykset

Olen koonnut tälle sivustolle vastauksia erilaisiin minulle esitettyihin kysymyksiin ja ottanut kantaa myös niihin asioihin, joita kysytään usein vaalikoneissa.

Miksi olet ehdolla eurovaaleissa?


Olen kiinnostunut politiikassa nimenomaan niistä asioista, joista päätetään myös EU-tasolla. Näitä kysymyksiä ovat esimerkiksi maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvät kysymykset sekä ne päätökset, jotka vaikuttavat Suomen kilpailukykyyn ja yritystemme toimintaedellytyksiin.


Olen kirjoittanut aiheesta myös blogin, "Miksi lähdin mukaan eurovaaleihin?".

Miksi sinua kannattaa äänestää?


Olen hyvä ehdokas europarlamenttiin, koska olen asunut Suomessa pohjoisesta pääkaupunkiseudulla, maalta kaupunkiin, eli tunnen hyvin Suomea ja Suomen olosuhteita. Tunnen hyvin suomalaista teollisuutta omien ja läheisteni kokemusten kautta ja tunnen myös hyvin suomalaisuutta oman työkokemukseni kautta. Osaan ajatella asioita objektiivisesti ja ottaa asioista hyvin selvää. Teen päätökset faktoihin ja realismiin perustuen, en mutu-tuntumalla.

Luotan vahvasti markkinalähtöisyyteen ja yksilönvapauteen, ja poliittisella kartalla sijaitsen oikealla. Liberaali-konservatiivi -asteikolla olen keskivaiheilla: joissakin asioissa olen liberaalimpi, mutta esimerkiksi tiukan maahanmuuttolinjan takia konservatiivisempi.

Minusta saa ahkeran, tehokkaan ja asioista hyvin selvää ottavan europarlamentaarikon

Pitäisikö Suomen erota Euroopan Unionista?


Minusta Suomi hyötyy Euroopan Unionin jäsenyydestä, ennen kaikkea toimivien sisämarkkinoiden ja vapaakaupan takia. Suomi on liian pieni markkina pärjätäkseen yksin, ja tarvitsemme EU:n avointa kaupankäyntiä ja vientiteollisuutemme hyötyy tavaroiden vapaasta kaupasta ja liikkuvuudesta. Jatkossakin tulee huolehtia siitä, että EU:sta on etua ja hyötyä Suomelle.

Pitäisikö Suomen luopua eurosta?


Olen lukenut ja kuullut perusteita myös eurosta irtaantumiselle. Kuitenkin tässä ajassa ja hetkessä uskon eurosta olevan Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa mm. kansainvälisen kaupankäynnin kannalta. Eurosta ensimmäisenä tai ensimmäisten joukossa irtaantuminen ei olisi järkevää. Kuitenkin olemme epäonnistuneet työmarkkinoiden uudistamisessa sillä tasolla, kuin yhteisen valuutan käyttämisen kannalta olisi pitänyt. Kun valtiolla ei ole keinoja joustaa kansallisella valuutalla, joustojen tarvitsisi tulla muualta. Eurokriisiin ja mahdolliseen yhteisvaluutan romahtamiseen tarvitsee kuitenkin varautua, sillä kaikki Euroopan maat ja pankit eivät ole vakaalla tasolla.

Pitäisikö Suomen kuulua sotilasliitto NATOon?


Suomessa tarvitaan jatkossakin vahvaa, omaa kansallista armeijaa. Uskottavan puolustuksen takia tarvitsemme kuitenkin tukea, sillä yksin emme pärjää mahdollisia uhkia vastaan. EU:ssa tarvitaan yhtenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta ei omaa armeijaa. Suurin osa EU:n jäsenvaltioista (22/28) kuuluu Natoon. Mielestäni Suomenkin kuuluisi hakea Naton jäsenyyttä.

Mitä mieltä olet asedirektiivistä?


Asedirektiiviä ja aselupien kiristymistä perustellaan turvallisuudella. Kuitenkin suurin osa rikoksista tehdään laittomilla tai luvattomilla/ei-luvanvaraisilla aseilla (kuten veitsillä). En usko rajoitusten vaikuttavan rikollisuuden vähenemiseen. Suomen aselait ovat jo nyt todella tiukat, mitään tiukennuksia ei enää tarvita, päinvastoin. En siis kannata aselupien ja -lakien kiristämistä, ne vain haittaavat metsästys-, harrastus- ja reserviläistoimintaa.

Pitäisikö EU:n valtaa laajentaa?


Euroopan Unioni on alunperin perustettu, jotta Euroopassa ei enää syntyisi sotia. Se on siis tavoitteeltaan rauhan liitto ja talousunioni. Mielestäni EU:n valta on kasvanut liikaa. Suomi on pieni maa kaukana pohjoisessa, meillä ei ole EU:ssa tarpeeksi sananvaltaa - vaikka sanotaankin, että yksittäisen europarlamentaarikon valta on suuri, niin se ei tuo meille enempää ääniä parlamenttiin. Euroopan maat ovat myös erilaisia sekä kulttuuriltaan, kieleltään, infraltaan, rakenteeltaan jne. Harmonisoinnissa ja kaikkien asioiden viemisessä EU-tasolle ei olisi järkeä. Tarvitsemme edelleen kansallista päätöksentekoa ja haluamme säilyttää monet asiat omissa käsissämme myös jatkossa.

Olen kirjoittanut aiheesta myös blogin "Älä sekaannu kaikkeen, EU!".

Pitäisikö EU:lla olla verotusoikeus?


Ei missään tapauksessa. En kannata lisäverotusta, saati sitten sitä, että meille tulisi lisää verottavia tahoja. EU:n verotusta ei myöskään tulisi harmonisoida.

Pitääkö metsien hakkuita rajoittaa?


Metsät ovat yksityistä omaisuutta, ja ne nauttivat yksityisen omaisuuden suojaa. Valtion metsienkään hakkuurajoituksissa ei olisi mitään järkeä. Metsiä tarvitsee hoitaa, ja metsänhoito vaatii myös säännöllistä raivaamista/hakkuuta sekä uudistamista. Meidän tulee huolehtia siitä, että metsiä uudistetaan ja kasvatetaan myös jatkossa - kasvavat metsät toimivat parhaina hiilinieluina.

Olen kirjoittanut aiheesta myös blogin: "Metsien hakkuita ei tule rajoittaa, vaan niiden hoitamiseen tulee kannustaa".

Pitäisikö maahanmuuttopolitiikkaa kiristää?


Kyllä pitäisi ja EVA:n analyysin mukaan suurin osa suomalaisista on samaa mieltä. EU:n tulisi vahvistaa ulkorajojaan entisestään ja estää laiton maahanmuutto. Ulkorajoille voitaisiin perustaa esimerkiksi yhteisiä vastaanottokeskuksia, joissa hakemukset käsiteltäisiin yhteisten (tiukkojen) kriteereiden perusteella esimerkiksi pisteytysjärjestelmää käyttäen, ja ohjattaisiin sitten tiettyjen periaatteiden mukaan jäsenvaltioihin. Näin mm. estettäisiin paremmin "turvapaikkashoppailu" eli hakeutuminen paremman sosiaaliturvan maihin. Halun integroitua länsimaiseen kulttuuriin tulisi olla ensisijainen kriteeri pääsyyn EU:n alueelle. Kokonaisuudessaan turvapaikanhakijoista tulleita kuluja on pystyttävä laskemaan. Suomi ei ole valmis suuriin maahanmuuttajamääriin. Työperäinen maahanmuutto pitäisi kuitenkin erottaa keskustelusta, sillä aito työperäinen maahanmuutto on tervetullutta, kun henkilö on halukas elämään "maassa maan tavalla".

Olen kirjoittanut aiheesta myös blogin: "Suomi tarvitsee realistisempaa maahanmuuttokeskustelua".

Etkö löytänyt vastausta mielessäsi olevaan kysymykseen?


Laita minulle sähköpostia osoitteeseen kurkipiia@gmail.com, soita numeroon 044 0309 850, tai Ota yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta. Käy myös tykkäämässä Facebook-sivustani!