Miksi Kokoomus?


Nuorempana en kauheasti välittänyt Kokoomuksesta. En oikein tiennyt mitään mistään puolueesta, vaan elin täysin niiden mielikuvien varassa, jota sain sieltä täältä – lähinnä kavereilta ja mediasta. Kun joku joskus ehdotti äänestämään Kokoomusta, tuhahtelin pitkään, että minä nyt en kyllä sellaisia porvareita äänestä. Eiväthän ne tiedä mistään mitään.

Kouluttauduin lähihoitajaksi, sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi. Tein vuosia töitä hoitoalalla, mm. ikäihmisten laitos- ja kotihoidossa, mielenterveys- ja päihdetyössä sekä lasten ja nuorten kanssa. Tein myös vuosia vapaaehtoistyötä. Opin näiden vuosien aikana paljon. Minulle tuli vahva ajatus siitä, että asioita tulee muuttaa. Että emme voi jatkaa samalla tavalla. Vaikka jokaisessa paikassa huudettiin jatkuvasti resurssipulaa, niin minun näkökulmastani asiat tehtiin väärällä tavalla, väärässä järjestyksessä ja huonosti organisoiden. Johtaminen oli huonoa. Rahaa käytettiin väärin. Pidin järjestelmää hölmönä ja epäoikeudenmukaisena.

Vuonna 2012 keräilin itseäni ja mietin, lähtisinkö kunnallisvaaleihin ehdolle. Olin vuosien varrella kuullut usein sanat ”sun pitäis lähteä mukaan politiikkaan”. Kipinä roihahti liekkeihin, ja otin yhteyttä Kokoomukseen. Pääsin mukaan.

Miksi sitten valitsin Kokoomuksen? Miksen lähtenyt vaikka mukaan demareihin, nehän ajavat aina hoitajien asiaa? Aivan, juuri siksi en alkanut demariksi. Koska minä en halua ”ajaa hoitajien asiaa”. Minä haluan viedä asioita oikeasti eteenpäin. Minä en halua pitää kiinni kaikesta vanhasta ja painaa jarrua, kun pitäisi kehittyä ja tehdä uudella tavalla. Koin, että Kokoomus on puolueista kaikkien uudistusmyönteisin ja katsoo myös taloutta kaikkein realistisimmin.

En voisi olla enempää tyytyväinen valintaani. Kokoomukseen tullessani tuntui, kuin olisin tullut kotiin. Sain ympärilleni niin paljon valtavan ystävällisiä, fiksuja ja uudistushenkisiä ihmisiä, että se tuntui käsittämättömältä. Kaikki ne puheet duunareiden selkänahasta riistämisestä olivat aivan täyttä puppua.

Kokoomus on täynnä yrittäjiä, jotka valvovat yönsä miettien, miten saisivat palkan maksettua työntekijöilleen. Kokoomus on täynnä talousosaajia, jotka aidosti ovat huolissaan siitä, miten rahat riittävät. Kokoomuksessa on naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, duunareita ja johtajia, kouluttamattomia ja akateemikkoja, hoitajia ja lääkäreitä – aivan kaikkea. Emme ole itsekään aina kaikesta keskenämme samaa mieltä, ONNEKSI! Olen muutaman viime viikon aikana käynyt paljon sisäistä keskustelua perhevapaiden järjestämistavasta, valinnanvapaudesta, sote-uudistuksesta, verotuksesta ym. Vaikka ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja erilaisia näkökulmia, niin yksi asia on yhteistä: haluamme mennä eteenpäin.

Vuosien aikana poliittinen ymmärrykseni on toki kasvanut, olenhan ehtinyt olla monessa mukana. Ja aina olen kiitollinen omasta puoluevalinnastani, sillä koen tämän puolueen toteuttavan minulle tärkeitä arvoja. Ainahan joku voi sanoa, että ”Kokoomus on ollut vallassa niin ja niin kauan ja Suomella menee huonosti” tai että ”Kokoomus on leikannut sieltä ja täältä”. Ja minä sanon, että onneksi olemme olleet tarpeeksi rohkeita tekemään edes ne leikkaukset, tai meillä menisi vielä huonommin. Ei kukaan halua ilkeyttään leikata tai maksimoida ihmisten kurjuutta. Ikäviä päätöksiä tehdään, koska on pakko.

Minäkin haluaisin luvata kaikille kaikkea ja antaa kauheasti lisää asioita ihmisille. Valitettavasti se ei ole mahdollista, enkä halua valehdella kellekään. Mutta se ei ole vale, kun sanon olevani ylpeästi kokoomuslainen. Vastuuta pitää kantaa selkä suorassa, ja niin aion tehdä jatkossakin. Yhteisistä asioista tulee huolehtia. Siltikään en lupaile turhia.